Yli 300 000 näyttökertaa TikTokissa uusille pakkauksille

  • Asiakas
    Myllärin x Kotiruokamedia
  • Toimiala
    FMCG
  • Tulokset
    Yli 300 000 näyttökertaa TikTokissa

Lähtökohta

Myllärin tuotteita haluttiin tuoda esille myös TikTokin puolella. Myös uusia pakkauksia haluttiin tuoda vahvasti esille. Suunnittelimme kolmen videon kokonaisuuden, joiden avulla tuotiin eri tuotteita esille sekä tarjottiin kuluttajille inspiraatiota kokkaukseen.


Tavoitteet

Tavoitteena oli paitsi tuoda Myllärin brändiä ja tuotteita yleisesti esille niin myös kasvattaa erityisesti pinaattilettujauhojen, kaurahiutaleiden ja lettu- ja vohvelijauhojen tunneettuuta. Tämä kaikki uudessa kanavassa eli TikTokissa.


Toteutus

Toteutimme kolmen videon sarjan ja videoissa käytettiin erikseen valikoituja tuotteita. Tuotteet käyvät monenlaiseen kokkailuun, mutta halusimme tuoda kaikkiin pientä extraa mukaan ja näin ruokkia kuluttajien inspiraatiota entisestään. Esimerkiksi lettu- ja vohvelijauhoista teimme sekä makean että suolaisen version ja pinaattiletut jalostimme vielä taittelutortillojen muotoon.

Tulokset

Tulosten lisäksi kommenttiosio oli todella posiitivissävytteistä.

Näyttökerrat: 320 000

Tavoittavuus: 289 000

Katseltu aika: 834 tuntia

Järjestämme webinaarin 4.11.2021, missä käydään kotiruoka.fi:n tilin tarinaa ja oppeja tarkemmin läpi ja sen lisäksi mukana ovat TikTokista tuttu hrakauppias eli Teemu Tikkala sekä Emma Lundgren, joka pitää puheenvuoron suoraan TikTokin puolelta. Rekisteröitymään pääset täältä.

Uutiskirje
Nappaa kiinni tuoreimmista ajatuksistamme
Kiitos tilauksesta! 🥰
Oops! Jokin meni pieleen. Kokeile uudestaan?
Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt meidän rekisteri- ja tietosuojaselosteen.